Kesäloma oli alkamassa ja reissu Lofooteille lähestyi. Tarkoitus oli mennä poistamaan multipitch neitsyys minulta sekä Elinalta. Reissuun valmistautumiseen kuului Halsvuoren rojurännin kiipeämistä useassa kp:ssa, sekä multipitch pelastuskurssin käyminen. Tärkein valmistautuminen tapahtui kuitenkin pään sisällä. Halusin hankkia tietoa kaikesta mahdollisesta trädiin ja Lofootteihin liittyvästä. Hankin tietoa kirjojen ja netin kautta. Perus suomikallioilla harvemmin tarvitsee esimerkiksi mailoneita, joiden väärällä käyttö tavalla saattaa olla todella hazardeja seurauksia. Mailoneista laskeudutaan mutta ei ikinä lasketa kiipeilijää.
Mailonien kaltaisia yksinkertaisia asioita, joita vaan pitää osata ottaa huomioon, tuli vastaan useita. Joka kerta kun vastaan tuli uutta tietoa, mielessä pyöri ajatus "onko mulla oikeesti riittävästi tietoa ja taitoa lähteä korkeille reiteille". Lisäksi oli vielä asioita, jotka ratkeaisivat vasta kiivetessä. En nimittäin tiennyt edes sitä kestääkö pääni nousta korkeampia reittejä.
Kaikkien näiden asioiden joukosta erottui yksi asia, joka ei ollut yksiselitteistä edes kokeneille kiipeilijöille. Kiivettävän reitin turvallisuus. Millainen reitti on turvallinen? Milloin reitti on luonnollisilla valmistettava ja milloin se kuuluisi pultata? Jos tarvitsee pultata niin miten pultataan? Milloin highball reitin olisi syytä muuttua köysireitiksi? Jotenkin tuntui tyhmältä osallistua näihin keskusteluihin omalla kokemus pohjalla.
Reissuun lähtö tuli ajankohtaiseksi. Hyppy autoon ja pari kaasun polkaisua, niin auto oli siirtynyt Kallen rantaan Lofooteille. Tutustuminen paikalliseen kiipeily tarjontaan oli todella helppoa hyvien topojen ansiosta. Paikasta oli turha etsiä turhia pultteja, sillä niitä ei ollut. Jos reitille ei saa trädi romua niin sitten topoon on piirretty lepattava sydän. Lepattava sydän oli meille hyvä merkki pysyä reitiltä poissa. Toki Lofooteilta löytyy myös muutama sportti kallio, mutta niistä en osaa sanoa mitään kun ei niillä käyty. Reissu lähestyi loppuaan. Paluumatkalle halusimme keksiä, jotain hauskaa tekemistä, joten tutkailimme Narvikin topoa.
Narvikin topo näyttää mun mielestä aika oudolle, koska ei edes suomalaisissa topoissa näe niin paljoa niin matalia reittejä. Toposta löytyi muun muassa 7m korkeaa sporttia sekä yläköysireittejä. Tosissaan siellä oli reittejä, jotka oli merkattu ylärillä kiivettäviksi huonon kivenlaadun takia. Näillä muutamilla oudoilla kalliolla oli otettu kiipeilijän turvallisuus todella tärkeäksi teemaksi. Vesisade tuli kuitenkin pilaamaan Narvikin suunnitelmat, joten menimme ylläkselle ajamaan DH:ta.
Reissun jälkeen tulee aina uusi reissu. Päätimme suunnata täyteen pakatulla skodalla Kustaviin. Kustavin kalliosta ja topoista näkee sen, että siellä on ollut vahvat tekijät kehittämässä kallioita. Topoihin on merkattu reiteille varmistettavuus greidit vaikeuden lisäksi, tämä auttoi valitsemaan omalle kiipeilylle sopivat reitit. Esimerkiksi kuolemaa halveksuvat hämähäkki reitit oli kiva skipata. Kustavissakin tuli kiivettyä kunnes sade kasteli ihmiset ja kalliot. Auto kohti kotia ja hyviä muistoja muistelemaan.
Lomalla vastaan tulleet kiipeilypaikat olivat mielestäni todella onnistuneita. Paikat eivät suinkaan olleet hienoja vain hienon kiipeilyn vuoksi, vaan siksi että niiden kehittäjillä on ollut selvä visio kalliosta/alueesta. Kustavissa topoa selailemalla löytää juuri sitä kiipeilyä mitä haluaa. Voi valita helpon hyvin varmistettavan reitin. Välillä yrkätä tiukempaa hyvin varmistettavaa ja lopuksi ottaa sen nelosen huonosti varmistettavan psyyke reitin. Tärkeää on tietää millaista reittiä lähtee kiipeämään.
Sama pätee mielestäni myös sportti kalliohin. On hienoa että suomessa on Halsvuoren kaltaisia tiukalla greidillä olevia sportti kallioita, joissa on myös ripaus oldschool pulttausta. Halsvuoreen mentäessä tiedän, että "Eskon vitosissa" saattaa olla tiukkoja krukseja, joten en lähde leikkimään rannareiden kanssa. Jos haluan kiivetä leppoisaa tiheään pultattua sporttia, niin tiedän että suuntana ei ole halsvuori, vaan esim, Patama. Meitä kiipeilijöitä on onneksi todella moneen junaan, joten erilaisten reittien valikoima on laaja. Minun on turha mennä dissaamaan vaikkapa Ken 6a:n tiheää pulttausta. Se on reitin tekijän näkemys Patamalle sopivasta släbin pulttauksesta. Pulttaus on kuitenkin niin vaikea laji ja niin pysyvän jäljen kallioon jättävää touhua, että siinä ei ole varaa mokailla. Neuvojen ja mielipiteiden kysyminen asiaan ei ole vääryyttä.
Jokainen määrittäköön oman riskinsä riskaamatta muita. Riskin tiedostaminen ja siitä tiedottaminen on mielestäni tärkein osa kiipeilyn turvallisuutta. Epäilen vahvasti että Kustavin hämähäkki reiteillä ei tapahdu onnettomuuksia kovinkaan usein, koska riski on tiedossa. Sama pätee lofoottien lepattaviin sydämiin, joka kiipeää juuri ja juuri kuutosta ei varmasti lähde kutosen lepattavalle reitille on sight aikeissa(tai jos lähtee niin saattaa evoluutio puuttua peliin;) ).
Kiipeily on mielestäni niin hieno laji, että suosittelen kaikille kiipeämään siten, että huomennakin voi kiivetä. Tiedostakaa riskit ja ottakaa reiteistä selvää! Tuskin kenenkään onsightti menee siinä, että tietää tuuppaavansa ylös reittiä, jonka luonteeseen kuuluu lepattavat sydänäänet. Kiipeily ei ikinä ole täysin riskitöntä, eikä sen pidä sellaista ollakaan. Kiipeily on parhaimmillaan riskien-, kehon- ja mielenhallintaa, eikä näitä asioita voi toisistaan erottaa.
Jees poks vaan kun karkasi kauas loma reissuista ajatukset. Sekavan ajatus oksennuksen jälkeen tästä vielä reissu raporttia sitä janoaville: Lofootit on mesta paikka, jossa siellä ylhäällä olet ihan ap juors! Nähään kaltseilla ja pidetään hauskaa!
Sama pätee mielestäni myös sportti kalliohin. On hienoa että suomessa on Halsvuoren kaltaisia tiukalla greidillä olevia sportti kallioita, joissa on myös ripaus oldschool pulttausta. Halsvuoreen mentäessä tiedän, että "Eskon vitosissa" saattaa olla tiukkoja krukseja, joten en lähde leikkimään rannareiden kanssa. Jos haluan kiivetä leppoisaa tiheään pultattua sporttia, niin tiedän että suuntana ei ole halsvuori, vaan esim, Patama. Meitä kiipeilijöitä on onneksi todella moneen junaan, joten erilaisten reittien valikoima on laaja. Minun on turha mennä dissaamaan vaikkapa Ken 6a:n tiheää pulttausta. Se on reitin tekijän näkemys Patamalle sopivasta släbin pulttauksesta. Pulttaus on kuitenkin niin vaikea laji ja niin pysyvän jäljen kallioon jättävää touhua, että siinä ei ole varaa mokailla. Neuvojen ja mielipiteiden kysyminen asiaan ei ole vääryyttä.
Jokainen määrittäköön oman riskinsä riskaamatta muita. Riskin tiedostaminen ja siitä tiedottaminen on mielestäni tärkein osa kiipeilyn turvallisuutta. Epäilen vahvasti että Kustavin hämähäkki reiteillä ei tapahdu onnettomuuksia kovinkaan usein, koska riski on tiedossa. Sama pätee lofoottien lepattaviin sydämiin, joka kiipeää juuri ja juuri kuutosta ei varmasti lähde kutosen lepattavalle reitille on sight aikeissa(tai jos lähtee niin saattaa evoluutio puuttua peliin;) ).
Kiipeily on mielestäni niin hieno laji, että suosittelen kaikille kiipeämään siten, että huomennakin voi kiivetä. Tiedostakaa riskit ja ottakaa reiteistä selvää! Tuskin kenenkään onsightti menee siinä, että tietää tuuppaavansa ylös reittiä, jonka luonteeseen kuuluu lepattavat sydänäänet. Kiipeily ei ikinä ole täysin riskitöntä, eikä sen pidä sellaista ollakaan. Kiipeily on parhaimmillaan riskien-, kehon- ja mielenhallintaa, eikä näitä asioita voi toisistaan erottaa.
Jees poks vaan kun karkasi kauas loma reissuista ajatukset. Sekavan ajatus oksennuksen jälkeen tästä vielä reissu raporttia sitä janoaville: Lofootit on mesta paikka, jossa siellä ylhäällä olet ihan ap juors! Nähään kaltseilla ja pidetään hauskaa!
Kodikas citikka
Kalliolle oli saapunut myös kaunisnainen.
Henttoset evästä Bare Blåbaerilla
Freedom of the Elina!
Piis ja Laav
Isot pojat reenaa.
Mesta paikka. Lofooteilla paistaa aina aurinko.
Piano krakken
Ensi kesän projekti, elikkäs Presten. Tai just toisella puolella kulkeva west pilaren.
Ruuhkan purkautumista odotellessa oli ilo katsella spandexeja.
Isot pojat puhu että piissit pitää laittaa mukavasta asennosta.
Elinan eka trädi liidi.
Gandalf seinällä Gollum
Esko Mörkö lukee vanhoja Jalluja.
Sitten siirryttiin Kustaviin.
Jammaamista syvällä ja syvältä.
Hannu kruisaa kaunista halkeamaa...
ja käyttää sivuseinän otteita, soo soo ja hyi hyi ;)
Lopuksi vielä pohdittavaa VITEON muodossa. Kumpi on enemmän hurja vatipää, ekana ajava Elina, joka ajeli ekaa kertaa ja veti kolmet lipat. Vai mie joka ajan toisena enkä kaatunu.
LINKKI VITEOON!!!!
